Murto!

Reissasimme viikonloppuna Aucklandiin (Carole King & James Taylor, jess!) ja kotimatkalla poikkesimme Wellingtoniin. Kivaa oli, mutta siitä joskus ehkä enemmän. Nimittäin tällä hetkellä päällimmäisenä on epäusko: meillä oli lauantai-aamun ja maanantai-illan välisenä aikana käynyt murtovaras, joka tyhjensi kaapit onnistuneesti. Vieläkin tuntuu kuin tämä olisi pahaa unta!

Olimme kotona iltasella Wellingtonin lennolta noin 22:20, ja ensimmäisenä huomasin, että ulko-ovi oli auki. Seuraavakin ovi oli auki. Sitten jo säntäsin pitemmälle: kaappien ovet auki, iik, missä tietokoneet? Ei ole missään. Ei voi olla totta! Ruokapöydän viereinen ikkuna rikottu. Siihen oli tehty pienehkö reikä (josta kumpikaan meistä ei olisi mahtunut läpi), lasia joka puolella pöydällä ja pöydän alla... mutta syklaami kukki komeasti pöydällä edelleen, joten murtautuja ei ollut riehunut, vain tullut sisään ja poiminut tarvitsemansa.

Pikkuhiljaa selvisi, että kadonnut oli paljon muutakin kuin kaksi läppäriä piuhoineen (joissa suomalaiset näppäimistöt ja liitännät, varmaan rosmo on mielissään kun sen huomaa!) Eniten rassaa se, että varas löysi myös koneista otetut varmuuskopiot erillisillä kovalevyillä. Sinne meni miltei kaikki täällä otetut valokuvat, joita oli sadoittain. Ja sähköpostiarkistot. Nyt ehkä muistamme mutta kuinkahan viiden vuoden kuluttua... kuinkahan ihmisen muisti voi ollenkaan toimia ilman tietokoneen tuomaa tukea?

Rosmolle kelpasi kaikki viinipullot, jopa jääkaapin ovessa ollut puolityhjä rosepullo, ja pöydällä olleet oluet, siiderit ja puolitäysi Calvados-pullo. Fiksusti oli ottanut käyttöön kankaiset kauppakassit, jotka sopivat hyvin pullojen kuskaukseen; täkäläisistä haperoista muovikasseista pohja pettäisi jo parin pullon painosta. Myös tyttöjen ostama kirjava reppu oli viety. Sinne varmaan sitten ne läppärit... Joitakin koruja oli myös viety, kiikarit ja kamera.

Kari soitti ensi töikseen poliisille, joka kirjasi ylös tapahtuneen. Myös yliopiston Securityyn otimme yhteyttä, ja paikalla kävikin samantien yksi vartijoista tapahtunutta ihmettelemässä. Hänen kauttaan järjestyi kätevästi ikkunankorjaaja, joka kävi ja korjasi ikkunan vielä samana iltana. Valittelivat huonoa tuuria, että satuimme rikollisen kohteeksi.

Eilen sitten kävi mukava sormenjälkien ottaja, siviiliasuinen poliisimies kravatti kaulassa. Siitä ruokapöydän vierestä ikkunanpuusta oli paras paikka kokeilla. Hänellä oli mukanaan magnetoitua rautajauhoa joka ottaa kiinni erityisesti sormenjäljissä olevaan hikeen eikä lennä ympäriinsä kuten tavallinen pölyävä sormenjälkijauhe. Ikkunan alapuusta sitten löytyi kunnollinen vasemman käden jälki siitä mistä sisälle oli kavuttu. Paikan ja asennon perusteella oli ilmeistä, että kyseessä oli tunkeutujan jäljet, sillä kukaan ei saa käsiään siihen asentoon sisällä huoneessa ollessaan. Meiltä ei otettu sormenjälkiä. Juuri äsken (torstaina iltapäivällä) sormenjäljet ottanut poliisi sitten soitti, että sormenjäljet löytyivät rekisteristä ja nyt siis tekijä on tiedossa ja tunnettu - on harrastanut tällaisia keikkoja ennenkin. Vähän ehkä toivoa päästä tietokoneiden jäljille... mutta jäljitystehtävä on muiden poliisien kontolla, joten jäämme odottamaan. Toivottavasti he ovat yhtä tehokkaita kuin meillä poikennut!

En ole paljon nukkunut alkuviikon öinä, vaikka hoimme itsellemme, että maallistahan kaikki tämä on. Mutta onhan tässä positiivisiakin puolia. Ratkesi kertaheitolla, kannattaako reppua ja kiikaria tuoda mukana Suomeen. Kari tuossa ennen reissua tuskaili monet tunnit läppärinsä kanssa, sen levy alkoi täyttyä musiikista ja kuvista. Nyt ei ainakaan ole levynsiivousongelmaa. Uusi pieni Acer Aspire pelittää mainiosti ja painaa kolmasosan siitä mitä vanha läppäri.