arkea ennen lähtöä

Toukokuu on jo hyvässä vauhdissa. Kiirettä... konferenssipapereita, jättimäisiä Excel-taulukoita, viimeistä datankeruuta, tilastoanalyysiä. Vappua ei täällä tunneta, mikä tietysti meille sopi. Lauantaina (vapunpäivänä) kun tulimme jatkamaan töitä laitokselle, mikroluokka oli täynnä väkeä - opiskelut kiivaimmillaan. Hyvä että on määräaikoja!

Määräaikoja on myös tamperelaisilla graduntekijöillä, joitten opinto-oikeus vanhassa tutkinnossa vanhenee heinäkuussa. Tulee monta gradua ohjattua Uudesta-Seelannista. On sekin varmaan hyvä tapa käyttää aika projektitutkijana, mutta...

Tässä ei voi muuta kuin nauttia "puutarhamme hedelmistä". Kummasti täällä lähinnä kasvaa tuommoisia oransseja sieniä; tämä freessi yksilö paistaa silmään aamiaispöydässä istuessamme. Ensimmäistäkään kantarellia ei ole tullut vastaan. Oikeanpuoleinen liljakasvi ilahduttaa oransseilla marjoilla, jotka löytyivät ihan suolakurkun näköisestä pötkylästä. Pötkylät ovat nyt auenneet, kun aikani niitä ihmettelin.
Kevät kai on muuten tulossa: kesällä komeasti kukkineet kallat kuolivat pois, mutta nyt niitten tilalla on pienet vihreät varret uutta elämää. Mietin ottaisinko niitten siemeniä talteen mutten sitten ottanut: olivat mokomat niin limaisen oloisia että tullissahan niistä kiinni olisi jäänyt.

Aurinko on paistanut viime päivinä kauniisti, ja se on aamulla ylhäällä ennen meitä. Silti on aamulla ja illalla kyl-mä, viitisen astetta meidän mittarissa (jota ei tosin ole kalibroitu). Onneksi saimme ohjeet olohuoneen pellettitulen hoitoon. Pelletit ovat pieniä papanoita, joita ostetaan säkkikaupalla, ja joita tuli polttaa takassa. Tuhkaa ei juuri tule. Lämmintä tulee mukavasti, kun tuli on päällä, mutta takka ei varaa lämpöä. Pellettejä kuluu siis, eikä tuo nyt kovin kummoiselta näytä. Huriseekin kovasti, kun sähkökäyttöisenä annostelee pellettejä tuleen.


Vähän nolottaa - vaikkei kai syytä - kun piti pyytää paikallinen facilities management -talkkari apuun kun emme saaneet tulta syttymään. Kävi ilmi että kirjoituspöydän laatikosta löytämissämme ohjeissa mainittu automaattinen syttyminen ei koske tuota takkamallia joka meillä on! Kaikkiin taloihin monistettuja ohjeita ei tietenkään oltu räätälöity talokohtaisiksi, sigh. Toinen ihmetyksen aihe meille oli eteisen katossa oleva tuuletusimuri, jota myös pyysimme talkkarin katsomaan. Toinen talkkari kävi ja totesi, että joo, imuri oli säädetty 15:een asteeseen, joten ei ihme että oli kylmä, ja jokin osa siitä oli rikki niin ettei säätöjä voinut muuttaa. Nyt meillä ei sitten ole tuuletusimuria, mutta talo on paljon lämpöisempi kuin syyskuussa saavuttuamme ChCh:n kevääseen.


Sunnuntaina ehdimme sentään käydä kävelemässä ja ihailemassa ruusuja ruusutarhassa (Mona Vale).

Upeita kukkia! Monet puut ovat jo lehdettömiä, mutta ruusut sen kun kukoistavat.

Alla verenpisaroita (fuchsia).
Mona Vale on kaunis paikka. Paikalla oli myös morsiuspari, jota kuvattiin jos jostakin kulmasta. Millainen kuva tästäkin kulmasta mahtoi tulla, kun kuvaaja makaa hääparin jalkojen juuressa. Nenäkarvoja kehiin? Kaksoisleukaa noilla ei vielä tainnut ollakaan. Morsiustyttö saa punaisestaan kyllä vauhdikkaan iltamekon, vientiä voi olla!


Eilinen ilta oli varattu naapurimme Keithin vierailuluennon kuunteluun.  Keith on Lontoon läheltä Royal Hollowaysta, joka mainitaan kolmesti Dan Brownin menestyskirjassa (Da Vinci code): sankaritar on siellä oppinut jotain joka auttaa ratkaisemaan koodeja. Mutta mitä? Se selvisi luennon aikana. Keith osoitti vastaansanomattomalla tavalla, että temppu oli lähinnä paperin säästöä, kun aakkosten alkupää sovitettiin loppupään aakkosiin eikä loppupäätä erikseen tarvinnut sovittaa alkupäähän - sama paritus toimi kumpaankin suuntaan! Modernin kryptografian kanssa sillä kuitenkin on vähän tekemistä. -Harvoin saa kuulla noin mukavan ja mielenkiintoisen luennon. Sitä on kuulemma pidetty myös nuoremmalle kuulijakunnalle, eikä yleisö saa jäädä istumaan hiljaa. Meidätkin (suurelta osin harmajapäät; kyseinen luento oli tarkoitettu yleistajuiseksi "community interest" -luennoksi, ja paikalla olikin ilmeisesti yliopiston alumnia) pistettiin lausumaan naisten ja miesten repliikit suorassa lainauksessa da Vincistä! Hauskuutta tuotti etenkin miesten repliikki, jota edelsi kehotus "...chuckled": miehet innostuivat hekottelemaan niin ettei kuorolausunnasta tullut kerrassaan mitään. Pitäisiköhän yrittää omalla luennolla.

Kuulemma Keithin tavoitteena oli kirjoittaa kirja täällä ollessaan; mukana vaimo ja kaksi pientä lasta... mitenhän hyvin kirja on edennyt näissä maisemissa ja - Keith kun on innokas lintubongari - paikallisiin tipusiin tutustuttaessa? Jos oikeasti haluaisi saada aikaan tieteellisiä kontribuutioita, tulisi harkita muuta paikkaa kuin Uusi-Seelanti. Ihan liikaa nähtävää ja koettavaa!