Kesän loppua, syksyn alkua

Samalla kun olemme itse matkailleet reippaasti (viimeksi länsirannikolle, siitä lisää jossain tulevassa blogissa), on täällä jo joitakin viikkoja sitten käynnistynyt uusi lukukausi ja kampus on taas täynnä elämää.

Lukukauden alun todella huomaa. Luentojen alkua edeltävä viikko on orientaatioviikko, jolloin opiskelijoiden odotetaan saapuvan paikalle ja hoitavan lukukausimaksunsa sekä ilmoittautuvan kursseille. Niillekin on jokaiselle kurssikohtainen maksu.

Kampuksen keskusaukio oli täynnä jos jonkinlaisen palveluntarjoajan telttaa. Pankit houkuttelivat uusia opiskelijoita asiakkaakseen, paikallinen sanomalehti kauppasi tilauksia, eri kansallisuuksia edustavien opiskelijoiden yhdistykset rekrytoivat uusia jäseniä, samoin erilaiset harrasteporukat opiskelijateatterista koripallojoukkueeseen, ja yksi monista paikallisista radioasemista oli paikalla lähettämässä ohjelmaa ja hankkimassa kanavalle lisää kuulijoita. Tätä kesti koko viikon, sen jälkeen elämä oli business as usual -- aika näppärä tapa hoitaa nämä alta pois.

Myös virallisempi tiedonvälitys oli laittanut ison vaihteen päälle. Hallintorakennuksen lähettyvillä oli useita miehenkokoisia plakaatteja, joista näkyi pitkälle mitä opiskelijoiden odotettiin tekevän.

Lukutaitoon ei silti täysin luotettu. Samaisen rakennuksen sisäänkäynnin luona päivysti "enrolment assistant", joka tarkasti ohjasi jokaisen sisääntulijan vaativalle reitille (ovesta sisään, sen jälkeen vasemmalle portaita ylös, kuten käsimerkeistä selvästi näkyy).

Asunnon vuokra maksetaan täällä henkilökohtaisesti kahden viikon välein sisäpostissa tulevan laskun perusteella. Niinpä minäkin jouduin käymään kassalla tuon viikon aikana. Porttiassistentin ohi onnistuin livahtamaan kun vannoin ja vakuutin etten ollut uusi opiskelija, mutta sisällä oli huonompi tuuri; innokas opastaja väen väkisin määräsi minut jonoon jonka hyvin tiesin vääräksi, on tuolla tullut jo erinäisiä kertoja käytyä. No ei ollut onneksi pitkä odotus.

Myös laitoksella oli tehostettu opinto-ohjaus käynnissä tuon viikon aikana. Tällainen taulu oli kanslian edessä.

Professorit siis päivystivät kaksi tuntia kerrallaan auttaakseen opiskelijoita kurssivalinnoissa. Kuulemma se oli lähinnä tarkoitettu opiskelijoille jotka olivat missanneet kursseja aiempina lukukausina ja ihmettelivät nyt miten saada vaaditut kurssit kasaan. Siltikin, kaikki professorit antamassa yleistä opintoneuvontaa -- hui kauhistus! Kun ajattelen vaikka itseäni, joka olen ollut aika pitkään omia vaatimuksiamme suunnittelemassa ja silti joudun usein opiskelijoiden jotakin kysyessä turvautumaan opintoasiain amanuenssin tietoihin... aika paljon olisi vaadittu jos pitäisi laitoksen koko opetusohjelma hallita sillä tasolla että osaisi pätevää opastusta antaa. Tämä tosin on täkäläisen pienen laitoksen "etu", kursseja on sen verran vähemmän että ehkä se onnistuu. Täytyy vaan toivoa että Suomessa yliopistouudistuksen pyörteissä keskeisen tukihenkilöstön osaaminen ja työpanos säilytetään.

Normaalioloissa tiedotus kampuksella on hoidettu näppärästi: kävelyteiden pintaan raapustetaan mainokset väriliidulla. Sateet ja tuhannet jalkaparit hävittävät tekstit parissa päivässä. Ei ole pylväissä roikkuvia ilmoitusten repaleita näköalaa pilaamassa.

Tuo vasemmalla näkyvä UCLive muuten sai aikaan melkoisen polemiikin. Yliopisto päätti viisaudessaan luopua tarjoamasta omia sähköpostipalveluita opiskelijoille, vaan ulkoisti homman Microsoftin hoidettavaksi. Microsoftin kiltit sedät lupasivat hyvän palvelun ja runsaasti levytilaa Redmondista tai mistä lieneekään; siellä ovat nyt opiskelijoiden sähköpostit hyvässä tallessa Yhdysvalloissa. Tämä ei ihan kaikkia opiskelijoita ymmärrettävästi järin ilahduttanut. Laitoksen opiskelija-aktivisti teki asiasta kirjelmän ja kävi esittelemässä sen tietokonekeskuksen johtajalle. Vastaus oli kuulemma ollut tyyliin "hei sä oot vain opiskelija, kuka sä oot tästä valittamaan" (tämä siis opiskelijan oma versio). Isäntämme harmitteli ettei keskustelua saatu nauhalle, olisi voinut johtajalla olla työpaikan vaihto lähellä.

Muutenkaan tietokonekeskus ei järin suurta suosiota nauti. Laitoksella on viisi omaa ohjelmoijaa (Suomessa kutsuisimme heitä laboratorioinsinööreiksi), päällikkönä tohtorin tutkinon suorittanut henkilö, jotta hommat hoituisivat ja labrat olisivat toimintakunnossa. Valta on kuitenkin rajallista. Viime kuussa tuli keskushallinnolta ohjeistus tietokoneiden hankinta- ja uusintapolitiikasta. Sen mukaan tietokoneen saa uusia enintään 4-5 vuoden välein, mikä tietysti on etenkin läppäreiden kohdalla hirmuisen pitkä aika. Ja vain vakioituja laitteita saa ostaa. Jos haluaa uuden koneen nopeammin tai muun kuin vakiovalikoiman koneen, tulee tehdä perusteltu pyyntö hallinnolle ja täyttää tarkoitukseen suunniteltu lomake. Tämä koskee ihan kaikkea, myös projektirahoilla hankittuja laitteita. Ihan ikiomien rahojenkaan käyttö ei auttaisi, sillä omien laitteiden käyttö yliopiston työtehtäviin on kielletty. Näin meillä. Älkää ottako mallia.

Lukukauden alkaessa hieraisimme silmiä torstai-iltana töistä kotiin kävellessä. Vastaan tuli useita hilpeitä seurueita -- roomalaiseen toogaan pukeutuneina. Vastaus löytyi seuraavana päivänä kun polun varrella oli tällaisia lappusia:

Eivätkä halvat drinksutkaan olleet riittäneet, nykyään on perjantaisin työmatkamme reunustettu tyhjillä pulloilla. Seurausta siitä että palautuspulloja ei täällä tunneta, eikä kierrätyskään oikein vakuuttavasti toimi.

Kotiin oli myös tullut orientaatioviikosta ilmoitus, jossa ylioppilaskunnan puheenjohtaja pyysi ymmärrystä hauskanpidolle tuon viikon aikana. Kirjeen olivat allekirjoittaneet myös yliopiston rehtori ja poliisipäällikkö! Ihan putkeen ei homma kuitenkaan mennyt, koska seuraavalla viikolla tuli alueen asukkaille toinen, virallisempi kirje, nyt kaupunginvaltuuston edustajan allekirjoituksella. Siinä annettiin tarkat ohjeet siitä, minkälaisista häiriöistä pitää ilmoittaa kaupungin edustajalle, minkälaisista puolestaan poliisille, ja mihin numeroihin soittaa missäkin tilanteessa.

Pullojen lisäksi työmatkalta löytyy kyllä miellyttävämpiäkin tuttavuuksia. Naapurin pihan päärynäpuu ulottaa oksansa kadulle asti ja päärynöitä riittää väisteltäväksi asti -- ei sentään ilmassa, mutta jalkakäytävään liitsaantuneina.

Kiinnostavin tuttavuus ovat olleet kaskaat (engl. cicada), jotka runsaslukuisina ovat vallanneet seudun puut. Lukumääräarvio perustuu tosin vain ääneen, joka on huumaava -- kuin suuri joukko sadettajia olisi toiminnassa joka puolella. Kaskaat maastoutuvat puihin niin hyvin että niitä on sieltä mahdotonta erottaa. Alla oleva noin kolme senttiä pitkä kaveri oli tykästynyt kadunvarren lyhtypylvääseen ja altistui siksi kuvattavaksi.

Puusto on jatkuvan ihastuksemme kohteena, puulajeja on varmaan satoja ja monet niistä ovat mahdottoman suuria. Lenkkipolulla tuli vastaan melko tavallisen näköinen mänty, kokoa lukuunottamatta. Männynalus oli täynnä karisseita neulasia, jotka olivat hieman isompia kuin kotimaiset. Alla kännykkä mittakaavaa antamassa.

Lämpötilat ovat olleet vaihtelevia. Helmikuu taisi olla kesän lämpimin kuukausi, silloin saimme nauttia tällaisistakin lämmöistä -- ja lämpötilaeroista. :)

Sittemmin ovat niin lämmöt kuin erotkin tasoittuneet ja syksyiset päivät vuorottelevat lämpimien kanssa. Pihamaamme pukkaa edelleen innokkaasti bellistä, siitä huolimatta että yliopiston tarjoama ruohonleikkaaja käy ne viikon-parin välein jyräämässä. Oikealla kuva nurmen pinnasta noin tunti ruohonleikkauksen jälkeen. Lehtiä siis putoilee aika tiuhaan tahtiin.

Töiden osalta alkaa Suomesta seuranneiden duunien määrä lopultakin helpottaa: mm. huippuyksikköhakemus on jätetty ja COGAIN on raportoitu komissiolle, lukemattomien lisäselvityspyyntöjen jälkeen. Puoli vuotta siihen vain menikin. Muutaman kuukauden ehtii keskittyä paremmin tutkimukseen, ja ehkä bloggailuunkin.