Auckland sijaitsee pohjoissaarella. Lento sinne kesti tunnin verran. Auckland oli ensimmäinen välietappi Australian kiertomatkalla, josta enemmän seuraavissa blogeissa... Aucklandista on suora lentoyhteys Adelaideen, ja lento lähtee niin aikaisin sunnuntaiaamuna ettei sinne olisi ehtinyt ihmisten ajoissa Christchurchista sunnuntaiaamuna - siispä lähdimme hyvissä ajoin perjantaina ja käytimme tilaisuutta hyväksi tutustua Aucklandiin. Keskustassa majoituimme Crowne Plaza -hotelliin (A). Karin prioritykortilla saimme executive-huoneen normaalin hinnalla - kävi tuuri että moinen kortti oli ilmeisesti ketjun mokan takia aikoinaan ihan ansiotta tullut!
Auckland on suurkaupunki verrattuna Christchurchiin. Crowne Plazan kerros 14 tarjosi komeat näkymät Albert Streetille. Myös Sky City torneineen on aivan liki. Pyörivä ravintola kuten Tampereella... ja huimat näköalat yli kaupungin... ja kalliit hissit, joitten lattian läpi näkee (iik). Ehdimme torniin vasta myöhään lauantaina illalla, ja kauhukseni totesin, että myös lattia oli lasia. Vaikka vieressä oli lappu, että lasi on yhtä paksua kuin betoni, en uskaltanut mennä tutkimaan lähempää. Alakerrassa on Casino, jonka läpi vaelsimme. Paljon pelaajia pöydissä, mutta myös peliautomaateilla, meno kuin Ruotsin-laivoilla. Äkkiä pois!
Perjantai-illaksi Kari oli ostanut liput Glen Campbellin konserttin Aucklandin vanhaan Civic Centre -teatteriin, joka itsessään on jo näkemisen arvoinen paikka kultauksineen, norsupatsaineen ja hämyisine tunnelmineen. Sali oli valtava, ja katossa oli lamppuja kuin tähtitaivaalla. Tuolitkin olivat suhteellisen mukavat, ainakin päätellen siitä, että naapurit nukkuivat makeasti konsertin aikanakin...
Konsertti oli mahtava, vaikka Glen on jo yli 70-vuotias. Ikä ei näyttänyt juuri rasittavan vaikkakin teleprompteri oli ahkerassa käytössä ja tuntui ettei sen fonttikoko tahtonut millään riittää. Äänikin alkoi lopussa jo murtua mutta kitaran kepitys sujui pään päällä vielä hämmästyttävän notkeasti. Bändin vanhojen partojen mukana oli Glenin kaksi tytärtä, jotka lauloivat ja soittivat mukana. Kuulemma Glenin ääni ei Aucklandia pitemmälle riittänytkään, vaan seuraavilla kiertueen keikoilla tyttäret joutuivat vetämään koko setin.
Kaupungilla oli jo joulukoristeita, jättimäisestä joulupukista ja porosta tavaratalon seinällä ikkunan liikkuviin hiirulaisasetelmiin. Kaunista! Joulutunnelmaa on silti vaikea tavoittaa tihkusateessa, yli 20 asteen lämmössä.
Kulttuuririennot jatkuivat lauantaina. Kävimme Aucklandin War memorial museossa katsomassa sotamuistomerkkejä (lentokoneita), alla vasemmalla Zero ja oikealla Spitfire. No, oli siellä paljon muutakin nähtävää!
Sotahistoriaa oli museossa dokumentoitu tarkasti ja mielenkiintoisesti. Tosi yllättävä oli mm. tieto että ensimmäisessä maailmansodassa oli Uuden-Seelannin miespuolisesta väestöstä mukana yli 10 %, kun Australiassa vastaava prosenttiosuus oli noin 7 ja Englannissa vielä alhaisempi! Tietysti populaatiotkin olivat eri kokoisia, mutta siirtomaita ei pahemmin säälitty. Isoja olivat prosentit muissakin mittelöissä, buurisodassa ja toisessa maailmansodassa.
Museorakennus itsessään on hieno ja komealla paikalla mäen päällä. Alakertaan oli rakennettu maorien historiaa ja kulttuuria kuvaava osasto, jossa oli mm. yhdestä puusta veistetty sotakanootti sadalle miehelle...
Kävimme katsomassa maoriesitystä, joita oli päivän mittaan tarjolla kolme. Meidän kanssa samaan esitykseen päätyi iso joukko lähinnä japanilaisia turisteja. Esittävä ryhmä koostui silmänruuasta kummallekin sukupuolelle. Musiikista tuli mieleen joikut. Paljon käsinkirjailtuja koristeita, höyheniä ja tatuointeja.
Tanssijat käyttivät tanssiessaan erilaisia oheistavaroita. Kalistelevat kepit, joita heitettiin toisille, narun päässä olevat pallot, joita pyöritettiin, jopa kirveet miehillä! Pallotanssi on polynesialaista alkuperää, täkäläiset käyttävät niistä nimitystä
POI-pallot, ja niitä käytetään tanssiessa lisäämään sorminäppäryyttä ja käsien voimaa. Kieltämättä niitten avulla tanssista tulee vauhdikasta, eivätkä narut kovin monta kertaa sotkeutuneet. Ehkä pelottavampaa kuitenkin oli sotaan valmistautuvan kirvestanssi...
ainakin ilmeet olivat pelottavia! Miehet lisäsivät pelottelukykyään vielä tönäämällä kielensä pihalle. Harvoin on nähty noin pitkäkielisiä miehiä (tuli ihan mieleen Pekka T. vuosien takaa tkt:n laitokselta - ho! eleensä ainakin olisivat maoritanssiin sopivia!) Yksi tanssijoista tuli esityksen jälkeen poseeraamaan turistien seuraan (alla) mutta tässä vaiheessa pelotteluelkeet eivät enää näy tehoavan... Maorien rakennelmissa toistuu kasvojen kuvia ja ihmishahmoja. Museossa oli hieno kokoelma erilaisia
maorien aarteita. Me emme ehtineet opastetulle kiertokäynnille, harmi.
Ihan museon lähellä on Parnellin kaupunginosa, jossa on paljon pieniä putiikkeja ja taiteilijoitten työpisteitä. Me olimme sellaiseen aikaan liikkeellä, ettei kauppoihin juuri ehtinyt, mutta löysimme (venäläisten pitämän?) kahvilan. Tyytyväisinä tilasimme alkuruuaksi listalta blinejä, mutta saimme - krepin mansikoilla ja kermavaahdolla. Vasta ällistyneistä ilmeistämme tarjoilijalle kävi ilmi, että odotimme oikeaa bliniä. Outoa pistää makea lätty alkuruokien joukkoon, sano! Mutta paikka oli muuten miellyttävä, joten mikäs siinä oli pääruokaa odotella. Lätty säästettiin jälkiruuaksi.
Tässä vaiheessa jo Australiasta Adelaiden visiitin isäntä soitteli järjestelyistä - siitä enemmän seuraavassa blogissa. Aucklandiin täytyy mennä uudelleen, sillä tuntuu siltä että emme ehtineet nähdä juuri mitään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti