Päivä jona lämmitys lopetettiin

Se oli eilen, joulukuun alkamisen kunniaksi. Aivan kuten Suomessakin, kesä alkaa kalenterin, ei lämpötilan mukaan. Eiliseksi sattui "hieman" vilpoisampi päivä, lämpötila hädin tuskin 10 astetta ja tuuli taas Antarktikselta. HCI-ryhmän kokous saatiin mukavasti käyntiin kun vertailtiin kenellä on sinisimmät tai valkoisimmat sormet. Sattui samana päivänä tulemaan vielä sähkölaskukin. Talon vuokraan kuuluu sähköä 100 euron edestä kuussa, nyt tuli lokakuulta vielä extra lasku, 70 euroa. Yhteensä sähköä 170 euron edestä kuussa... huh huh. Vuosisadan kylmin lokakuu, eristämätön talo, ja suomalaiseen huonelämpöön tottuneet asukkaat on huono yhdistelmä.

Suomen pakkasten ja rännän keskellä tuntuu varmaan hullulta että täällä valitetaan kylmyyttä, mutta ihan oikeesti, se on aika eri juttu. Silloin kun Suomessa on kylmä, laitetaan palttoota niskaan tai ollaan kotona ja katsellaan ilmaa ikkunan läpi. Täällä ei lämpötilaa saa mitenkään omin keinoin oikein mukavaksi, talvitakkeja ei tullut edes mukaan ja hullulta ne täällä näyttäisivätkin, opiskelijat puskevat shortseissa läpi tuulen ja tuiskun. Tämän jälkeen arvostaa taas eri lailla vaikkapa omaa työhuonettaan Pinnissä, joka on kesällä mukavan viileä ja talvella lämmin, ja jossa saa itse säätää lämpötilan itselleen sopivaksi.

Vaan ei varsinaisesti pitänyt valittaa säästä, tuo sattui vaan niin sopivasti teemaan josta on pitänyt blogata jo jonkin aikaa: Suomen ja Uuden-Seelannin eroista ja yhtäläisyyksistä. Facebookissa on ryhmä "Finland and New Zealand are the same place", johon piti tietysti uteliaisuuttaan heti liittyä. Sen perustajien mukaan jotkin sosiologit (?!) väittävät että Suomi ja Uusi-Seelanti irtaantuivat toisistaan vasta viimeisen jääkauden aikana. Perusteluja:

1. Hulluja urheilulajeja:
   Suomi = jääkiekko, mäkihyppy, ralli
   Uusi-Seelanti = rugby, benjihyppy, muskeliveneet
2. Molempia maita johtaa nainen (ei tosin enää)
3. Suomi = poroja, ei ihmisiä; Uusi-Seelanti = lampaita, ei ihmisiä

Tästä tietysti seurasi ryhmässä mielipiteitä puolesta ja vastaan. Suomalaiset eivät esimerkiksi pitäneet jääkiekkoa mitenkään hulluna urheilulajina. Ja yhtäläisyyksiäkin löytyy, moottoriurheilu on todella suosittua ja lounashuoneessa puimme kerran sitä, miksi suomalaiset rallikuskit ja formula-ajajat ovat niin hyviä. Suomalaisten nimet olivat paikallisilla hyvin hallussa.

Facebookin ryhmän perustajat heittivät loppukysymyksen: "Have you ever met a Finn? Ever met a Kiwi? Aluksi tuntuvat erilaisilta, mutta vähän ajan kuluttua huomaat että ovat ihan samanlaisia. Oletko samaa mieltä?" (Latojan huomautus: "Kiwi", isolla kirjaimella, on uusi-seelantilainen -- joko alkuperäisväestöä tai myöhemmin tänne siirtynyt, kiwejä ovat kaikki. "kiwi" pienellä alkukirjaimella on se outo lentokyvytön lintu. Taipuvatkin eri tavalla, kaksi Kiwiä = two Kiwis, kaksi kiwiä = two kiwi. Ja kiwi-hedelmä taas on 1950-luvulla markkinamiesten keksimä nimi hedelmälle, jota alkujaan yritettiin markkinoida nimellä "melonette", hieman huonolla menestyksellä. Nimi vaihdettiin kiwifruitiksi ja loppu on historiaa.)

No niin, olemmeko samaa mieltä? Juu ja ei, enimmäkseen ei.

Yksi silmiinpistävä tai korviinkuuluva ero on ihmisten kohteliaisuus. Ensimmäiseksi sen huomasi busseissa. Poistuvista matkustajista suurin osa huikkaa kuljettajalle "thank you", takaovelta asti. Jos kävelyllä tulee vastaan koirantaluttaja jolle hymyilee, moni sanoo "hi". Ja lisäksi tuntuu että ihmiset varsin aidosti tarkoittavat mitä sanovat, amerikkalaisten ärsyttävää "have a nice day" fraseologiaa, joka sanotaan ilman että edes katsotaan kenelle puhutaan, on täällä paljon vähemmän.

Äärimmäinen esimerkki kohteliaisuudesta oli hammaslääkärissä (juu, hammas on ollut taas paikallaan jo kuukauden päivät). Hammaslääkärillä oli apulainen kuten Suomessakin, mutta tältä ei pyydettykään instrumentteja mystisillä komennoilla "q vitonen" (tai mitä ne nyt ovatkaan, hammaslääkärin tuolissa ei kauhean tarkkana pysty observoimaan). Täällä muuten sama juttu, paitsi että pyyntö on "Michelle, could you please give me a q vitonen". Useamman kerran session aikana! Toki täälläkin pyynnöt lyhenivät sitten kun toiminta muuttui intensiivisemmäksi, mutta kaikein aikaa kuitenkin puhuttiin itse toiminnasta. Suomessa homma on kylläkin professionaalista, ehkä liiankin rutiininomaista, niin että hammaslääkäri ja hoitaja ehtivät hyvinkin käsitellä keskenään lasten kuulumiset, iltamenot ja lomasuunnitelmat samaan aikaan kun potilas pitää suutaan auki.

Sivukommentti suun auki pitämisestä: uusi tuttavuus hammaslääkärissä oli värkki joka laitetaan suuhun ja joka automaagisesti pitää sitä auki operaation ajan, kuva alla. Tuntuu spookylta mutta oli itse asiassa ihan mukava, ei tarvinnut miettiä pitäisikö suuta repiä enemmän auki tai pitää pienemmällä -- yleensä moititaan siitä että pidän sitä liian ammollaan. Voi vaan istua ja rentoutua. Jos se nyt hammaslääkärissä on mahdollista. :) Tämä oli kyllä kaikin puolin miellyttävä kokemus.

Kauppojen tuotevalikoima on tietysti enimmäkseen erilainen, lukuunottamatta ylikansallisia merkkejä kuten Kellogs. Pieni yllätys oli että Palmolive on yhtä laajalle levinnyt, käsisaippua kylppärissä on täsmälleen samanlainen kuin Suomessa. Vielä yllättävämpiä olivat Magnum-jäätelöt ja Maldon-merisuola, pakkausta myöten samanlaisia. Joitakin tuotteita on metsästetty turhaan, hapanleipää jo vähän kaipaa ja hapankorppu on aiemmilla reissuilla ollut hyvä korvike. Sitä vaan ei löydy. Hapankorppu on englanniksi Finn Crisp, mutta kun sillä googlettaa eteläisellä pallonpuoliskolla, yksi hiteistä on herra Finn Crisp, australialainen poliitikko 1950-luvulta! Loppujen lopuksi se ei ole kovinkaan yllättävää, Finn on tavallinen irlantilainen etunimi eikä Crisp sekään ole kovin erikoinen sukunimi.

Yksi tosi suuri ja yllättävä ero on pankkitoiminnassa. Aiemmilla matkoilla on tottunut siihen että ilman shekkitiliä ei oikein pärjää, ja Suomessa taas internet banking on ihan must. Täällä ei tarvita kumpaakaan. Pankkitili meillä on ja siihen internet-liittymä, mutta sitä ei ole tarvittu kertaakaan. Kaikki pyörii luottokorteilla. Tosi kätevää, ei tarvitse murehtia siitä miten siirtää rahaa Suomesta tänne, kaikki laskut kotimaahan vaan.

Aika tietysti vaikuttaa, edellisistä ulkomaankeikoista on aikaa. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1980 maailma oli kovin toisenlainen. Paikallinen yhteisö Berkeleyssä tilasi kimppaan Hesaria, ja niitä tuli kahden viikon nipuissa. Ne sitten kiersivät suomalaiselta toiselle. Kotimaan uutiset saattoivat olla monta viikkoa myöhässä, missä oli oma vanhan ajan viehätyksensä. Nyt pysyy verkkolehtien avulla täysin ajan tasalla. Radio Suomen nettikanava taitaa olla kuunnelluin radioasemamme, Poppikouluakin voi hyvin seurata kun se tulee uusintana lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, eli mukavasti sunnuntaina iltapäivällä täällä. Skypen avulla pystyy pitämään yhteyttä, kerran viikossa äitini kännykkäänkin edullisesti. Valokuvia pystyy lataamaan nettiin ja tulostuspalvelun avulla lähettämään niitä nipun muutaman euron hintaan parissa päivässä. Blogi korvaa kirjeet. Maailma on todella pienentynyt.

Toki täällä sitten kiinnittää huomiota myös siihen, miten Suomi näkyy täällä ja Uusi-Seelanti Suomessa. Jälkimmäisestä ei juuri ole tietoa, lähinnä uutiskynnyksen näyttivät ylittäneen saarta lähestyvät jäävuoret (jotka nekin ovat nyt kääntyneet kohti muita seutuja). Yllättävään Suomi-tietämykseen törmäsimme kun kävimme tutustumassa paikalliseen katedraaliin (kuvia alla). Opas oli todellinen Suomi-tietäjä, tiesi että Tampere on kahden järven välissä ja tapaili paikannimiä. Oli saanut joltain aiemmalta turistilta Tampereen kartan (!) ja valitti että se alkoi olla jo vähän kulunut. Vinkki tuleville vierailijoille...

Televisiossa Suomi näkyi heti tuloviikollamme, peräti tunnin dokumentti suomalaisesta hirsitalorakentamisesta! Siihen se sitten jäikin. Muuten merkittävin Suomi-tapahtuma oli New Zealand Symphony Orchestran konsertti Christchurchissa. Orkesterin johtaja on Pietari Inkinen ja konserttimestarikin on suomalainen (Vesa-Matti Leppänen). Orkesteri soittaa yleensä Aucklandissa ja Wellingtonissa, mutta marraskuussa ohjelmassa oli vierailukonsertti Christchurchissa, ohjelmistossa mm. Karelia-sarja, vierailevana johtajana Leif Segerstam. Upea kokemus! Vähemmän upea sen sijaan oli Segerstamin oma ensiesitetty sinfonia 191. Kritiikit taisivat olla miedon positiivisia, mutta väliajalla kuullut kommentit mukailivat enemmän sitä yleisönosastokirjoittajaa joka myöhemmin tykitti näin: "Olisi ollut parempi jos kapellimestari olisi pysynyt poissa. Se olisi estänyt yleisön altistumista 25 minuutille jatkuvaa melua. Niinkutsuttu sinfonia 191 oli niin epämiellyttävä että tulin fyysisesti huonovointiseksi -- siinä määrin etten pystynyt edes lähtemään kesken pois." Laskujemme mukaan kaksi kuitenkin pystyi. Täytyy sanoa että olimme tämän yleisöosastokirjoittajan kanssa samoilla linjoilla, mutta oli sitä hauska katsoa. Niin suurta instrumenttivalikoimaa harvoin näkee, kaikki mahdolliset ja mahdottomat tingeltangelit olivat käytössä. Kovin ääni lähti lekasta joka oli vielä isompi kuin se jolla kesäisin junttaamme laiturin tolpat kiinni järven pohjaan. Soittajatkin jo olivat loppua kesken; jännitimme ehtiikö ksylofonin soittaja paikaltaan vetäisemään soolon sahalla (!) ja takaisin jatkamaan ksylofonin parissa. Hyvin ehti.

Konserttisali oli sentään komea ja Segerstamilla normaali menninkäislook. Seuraava NZSOn konsertti Christchurchissa huhtikuussa, nyt johtajana Inkinen. Ohjelmassa Sibeliuksen viulukonsertto, solistina Hilary Hahn. Sinne mennään.

Toinen Suomi-tapahtuma oli Musta jää -elokuvan esitys täkäläisessä teatterissa, sitä piti tietysti mennä katsomaan. Melko hyvät arviot sekin sai. Yleisöä oli vain kourallinen, heidänkin joukossaan muutama muukin suomalainen.

Ilman suomalaista saunaa on pärjätty yllättävän hyvin. Mutta mukavaa oli kun juuri päättyneellä Australian kierroksella (josta lisää seuraavissa blogeissa) löytyi hotelleista aitoja suomalaisia saunoja, ensimmäisessä Sawo-kiuas, toisessa Helo. Ahhh.

Kääntäen, miten Uusi-Seelanti näkyy Suomessa? Kertokaapa te jotka tätä luette, kommentoida saa! Mutta oletusarvo ilmeisesti ei ole kovin suuri. Meille tulee Suomen Kuvalehti lentopostina, perjantain lehti on täällä yleensä keskiviikkona, +- yksi päivä. Täällä kiinnittyi huomio sen "Ajassa"-sivuun, jossa kymmenkunta kuluneen viikon tapahtumaa merkitään maailmankarttaan. Kartta näyttää tältä:

Missä on Uusi-Seelanti? Australian eteläpuolella, Tasmanian vieressä! Tällaiseen karttaprojektioon ei nerokkainkaan algoritmi pysty. Uusi-Seelanti olisi varmaankin kadonnut pallon oikean reunan yli, joten mitä turhia, siirretään sitä vähän vasemmalle, ei siellä kuitenkaan mitään tapahdu... :)

Loppuun vielä tamperelaisia viehättävä yksityiskohta: mikä on Uuden-Seelannin suosituin suklaapatukka? Kuvassa alla. Nam.