
Tänään oli ensimmäinen huoltokäynti: talomme on yliopiston kampusaluetta ja täältä roskat viedään yliopiston autolla. Autotallin eteen piti jättää kierrätettävien pullojen (viini-, maito-) ja olutpurkkien kori ja sen päälle ekan vajaan viikon roskat muovisäkissä. Mitään palautettavien pullojen pisteitä ei kaupoissa ole eikä niistä saa pantteja. Maito on huuhteluainepullon näköisessä muovikanisterissa, kaksi litraa kerralla.
Työmatkakin on kellotettu, meillä menee tietojenkäsittelyopin laitokselle kävellessä 12 minuuttia. Maisemat kampuksella ovat upeita -- niistäkin enemmän pian.
Laitoksella kelpaa sielläkin olla: meillä on kolmannen kerroksen huone, jossa on oma parveke (tai itse asiassa, me taidamme jakaa sen jonkun lintupariskunnan kanssa, päätellen jätöksistä jotka eivät ole meidän). Ikkunan saa auki ja puiset sälekaihtimet syrjään halutessaan. Rakennus on kulmikas niin, että Karin työpisteen näkee vinosti isosta kokoushuoneesta, joka on seinänaapurimme. Työhuoneessa on kokolattiamatto ja pöydällä pieni roskalaatikko, kooltaan noin puoli litraa (yes, trash on the desktop, siinä meni sekin valitus suunnittelumetaforien sopimattomuudesta reaalielämään!). Pöydällä oleva roskis pitää itse tyhjentää jonnekin ja roskat lajitella. Siivoamisen yhteydessä kerran viikossa siivooja tyhjentää puhtaiden paperien keruulaatikon, joka sentään on normaali-A4:n kokoinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti