Perillä

Lentokoneessa naapurinani oli japanilainen nainen, joka oli tulossa katsomaan Uudessa-Seelannissa opiskelevaa poikaansa. Kielitaito ei oikein riittänyt sen selvittämiseen, käykö hän usein vieraisilla (mitäpä tuollaisesta 11 tunnin lentomatkasta, ei käynyt edes vessassa koko aikana, !) Todella ystävällinen täti, ja tunsi muumit ja joulupukinkin, jee, ainakin nimeltä. Mitäpä Suomesta muuta voisi kertoakaan!

Uuden-Seelannin isännällämme on auto, jollaista en ole i-ki-nä nähnyt, kengurubensaa (tosin ei täällä taida olla kenguruita?) ja ulvoo kuin nälkäinen karhu kaasutettaessa. Suomessa ei varmasti menisi katsastuksesta läpi... Ei viitsitty kysellä häneltä vinkkejä, mistä kannattaisi auto ostaa, sattuneesta syystä.

Aikaerosta toipuminen on rankkaa. Kari heräsi aamulla taas ennen viittä pirteänä kuin peipponen tekemään autovertailuja nettiautokaupoista (sama kuin ostaisi sian säkissä tai hevosen katsomatta hampaita. Autoista ja autokauppiaista varmaan kerrotaan lisää seuraavassa postissa, we've met some).

Kotitalomme on oikein kotoisa - melkein kuin Pyynikillä: täälläkin on olohuoneessa jos jonkinnäköistä mööpeliä ja keittiön kaapit sekaisin. Kokolattiamatot eivät oikein houkuta mutta minkäs teet - niitten kanssa nyt yritetään elää. Puutarha on iso ympäri talon, ja ruusupensaat ja -puut kukkivat upeasti. Koivuissa ei ole vielä hiirenkorvia, joten täkäläisittäin taitaa olla kevät, mutta tuosta nurmikon viheriöinnistä ja kukkaloistosta voisi muuta luulla. Linnut pesivät pihapuissa, laulua aamusta iltaan. Ihan mukavaa - ainakin silloin, kun tuuli ei ole suoraan Antarktikselta. Sekin on jo koettu, hrrrrrr. Ehkä kaikkein kurjinta on kuitenkin tuo liikenne. Yöllä ei metelistä ole haittaa mutta kun itse ollaan liikenteessä, pitää olla tuplatarkkana tien väärällä puolella ajavien takia. Yksistään kadunylitys on vaarallista kun ei tulevaa liikennettä tajua odottaa siltä kaistalta.