Paikallisia tapoja

Moni asia jaksaa täällä hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa. Tärkeimmästä aloittaakseni: urheilu. Tarkkaamattomampi voisi kuvitella että urheilu ja rugby ovat synonyymeja. Telkusta tulee lähinnä vain ja ainoastaan rugbya, Uuden-Seelannin, Australian ja Etelä-Afrikan vuotuinen mestaruussarja on ISO juttu. Ja kun Etelä-Afrikka tänä vuonna on jo vienyt mestaruuden, Uuden-Seelannin ja Australian välinen kolmen ottelun derby siitä kumpi jää viimeiseksi täyttää TV:n viikonloppuna.

Itse pelikin on tottumattoman silmään hilpeän puoleinen. Esim. aloitus: noin kymmenen miestä kummaltakin puolelta asettuu vastakkain, ähinää riittää; ihmiskasojen keskelle jää tyhjä tila, johon toisen joukkueen pelaaja sivulta heittää pallon, tarkoituksena että joku oman joukkueen jäsen sen mylläkän keskeltä kaivaa ja syöttää jalkojen välistä taaksepäin, mistä sitten juosten ja taaksepäin syötellen aletaan kuljetus kohti vastustajan maalia. Toinen esimerkki: sivurajaheittoa tavoittelevat molemmat joukkueet, siten että muut pelaajat nostavat yhden pelaajan mahdollisimman korkealle ilmaan, jotta saisi pallon napatuksi ennen toista joukkuetta. Voisi muuten olla kiva yllätyskortti kotimaisessa futisliigassa!

Ei rugby sentään ihan ainoa urheilu ole. Juuri parhaillaan tulee telkusta Uusi-Seelanti - Australia, lajina naisten "netball". Kuin koripallo, mutta kuljetukset eivät sallittuja, askeltakaan ei saa ottaa pallon kanssa vaan se pitää syöttää; ja lisäksi korista puuttuu takalauta, sukkana pitää heittojen mennä sisään. Eipä niitä juuri yritetä kuin ihan korin alta, ja vaikeata tuntuu sekin olevan, vaikka kolmen sekunnin sisällä ei näköjään blokkauksia sallita.

Rugbyn suosio ei varsinaisesti ollut yllätys, mutta sää vähän oli. Matkaoppaat varoittelevat että sää voi vaihtua todella nopeasti, ja nyt sen kyllä uskoo. Aamulla oli mitä kaunein kirkas päivä, iltapäivällä tuli vettä kaatamalla, ja nyt henki huurua noilla jotka on ulos uskaltautuneet. Suomessa tuli Christchurchin ilmastoa seurattua aika tarkkaan, mutta huomio oli ihan väärissä indikaattoreissa. Kun tuulee idästä tai kaakosta, ilma tulee Etelämantereelta; vaikka mittari näyttäisi +15, windchill factor voi hyvin olla lähempänä viittä astetta. Ja kääntäen, jos tuulee lännestä, se yleensä tarkoittaa että länsirannikolla sataa, mutta kun ilmavirtaus ylittää eteläsaaren alpit, se itärinnettä alas valuessaan lämpiää ja lämmittää koko itärannikon, vähän kuin Fön-ilmiö Euroopassa. Mutta oikein lämpimiä ilmoja saadaan varmaan vielä jonkin aikaa odotella.

Uusi-Seelanti tuli valituksi kohteeksi siksikin, että täällä puhutaan ymmärrettävää kieltä, mutta ymmärrettävyys on joskus kovasti koetuksella. Esim. bussikortille maksuja ladattessa, kun yritimme tallentaa kummankin kortille 25$: "It cn onli bi dn in mltiples of tins." Täh? "It can only be done in multiples of tins." Täh?? Ahaa, tens, ei tins... Vokaaleiden nieleskely ja e:n lausuminen i:nä on tavallisimpia ongelmia, ihan puhuvat kuin Janet. Saisivat opetella täällä, ja Englannissa, puhumaan englantia. Nimim. "kahdeksan vuotta koulussa amerikanenglannin aksentilla puhunut opettaja".

Hintataso on monessa asiassa halvempi kuin Suomessa; ruokakärryn saa täyteen selvästi halvemmalla. Paikallinen olut on kohtalaisen hyvää, voittaa suomalaiset bulkkioluet, mutta tuontioluista ei juuri muuta kiinnostavaa löydy kuin Leffe. Viiniä saa tosi halvalla jos halpaan viiniin tyytyy, mutta esim. Rosemount maksaa jo ihan saman kuin Suomessa, eurooppalaisista puhumattakaan.

Paikallisliikenne toimii uskomattoman hyvin. Linjoja on paljon, bussit kulkevat aikataulun mukaan eivätkä suinkaan kaikki yhtä aikaa niin kuin Suomessa, ja kaikki kohtaavat keskustassa joten vaihtaminenkin olisi helppoa. Keskustassa on vaihtoasema jossa on odotustila sadoille matkustajille, busseilla ei ole vakiopysäkkiä vaan valotaululle ilmestyy tieto mille kuudesta ovesta bussi pysähtyy, ja kaikki käy uskomattoman sujuvasti. Tästä olisi Suomessakin oppimista.

Tuosta huolimatta oli auton hankinta kuitenkin pakollinen operaatio, muuten jäisi retkuilut vähiin. Tosi hankala päätösongelma, pari päivää mietittiin vuoden 96 Opel Omegaa, olis ollut autoa kerrakseen, ja edullinen. Ei sitten kuitenkaan uskallettu sitä valita, ei esim. lähtenyt käyntiin ilman jump starttia kun piti lähteä koeajamaan... Autokauppiaita on vieri vieressä, valinnan varaa on. Lopulta meidät sai asiakkaaksi tyyppi joka oli vähiten sliipattu, tavallisen ihmisen näköinen, ja jolla oli vielä kohtuuhintaisia autoja. Meille sitten valikoitui Suzuki Baleno v. 1999, ajettu 68.000 km, mikä vaikuttaisi kohtuullisen luotettavalta. Autoliitosta kuitenkin hommattiin roadside service, hoitaa meidät kotiin jos auto brakaa kesken kaiken. Myyjä kyllä lupasi että autossa on sadan päivän takuu, ja sanoi olevansa ihmeissään jos näkee meidät sinä aikana... :)