Kaupunkia ja kampusta

Reilu viikko mennyt blogaamatta, osoittaa että aika lailla on loksahdettu normaaliin rytmiin: aamulla (no, viimeistään kymmeneltä) töihin, illalla kotiin, tiskausta tai telkkaria.

Viikko sitten kävimme läheisellä "torilla", parikymmentä kojua pienessä puistossa, mutta mainioita ostoksia: hyviä eurooppaalaisia juustoja joita ei missään muualla ole näkynyt (Le Rustique, Comté, Saint Agur), tuoretta leipää joka on muutakin kuin paikallinen paahtoleipähöttö, raikkaita ja maukkaita vihanneksia, tuoretta kalaa ja lammasta. Siitä varmaankin tulee vakituinen lauantaitapa kun täällä ollaan. Ja hilpeä "Sunshine Band" vastasi musiikista. (KC ei ollut tässä kokoonpanossa mukana.) Matkalla nähtiin taas paikallisia ihmeitä, maa valkoisena mutta ei lumesta vaan sateen pudottamista terälehdistä, ja mielenkiintoinen fillarin pysäköintitapa.

Iltapäiväksi sitten keskustaan tutustumaan Canterburyn museoon. Sympaattinen ja kohtuukokoinen. Opimme taas paljon Uuden-Seelannin historiasta: Moa-lintuja, Maoreita veneineen ja taistelulaivoineen, ja maineikkaita merenkulkijoita (Robert Scott, joka huonosti päättyneen etelänavan retkensä vuoksi on noussut brittiläisessä imperiumissa suuremmaksi legendaksi kuin valloituskisan voittanut Roald Amundsen konsanaan).

Kaupungilla kävellessä tuli vastaan taas yksi osoitus uusiseelantilaisten rugbyhulluudesta. Christchurch isännöi rugbyn MM-kisoja kahden vuoden päästä. Kaupungin keskusaukiolla on jo nyt suuri näyttötaulu joka laskee minuutti minuutilta aikaa kisojen alkuun. Jotenkin en osaa kuvitella vastaavaa Tampereen keskustorille kahta vuotta ennen lätkän MM-kisoja...

Tiistaina oli ohjelmassa ensimmäinen vierailuluento koko täällä olomme aikana, kovin vilkasta ei vierailijavirta ole. Richard Stallman (Free Software Foundationin perustaja) kävi pitämässä standardisaarnansa. Joitakin kiinnostaviakin pointteja, mutta kun ihaileva nuori yleisö hyväksyi nurkumatta kaikki väitteet, jäi vähän huono maku. Ja vaikka asia on hyvä niin kun sen vetää överiksi, se kääntyy jo itseään vastaan. On vielä helppo ymmärtää miksi Microsoft ja suljetut formaatit ovat pahasta, ja samoin Adobe ja Flash, mutta kun samaan pesuveteen menee sitten YouTube, ja kanta-asiakaskortit, ja luottokortit, ja Harry Potter (!), niin tekee mieli sanoa: get a life! Mutta siitä huolimatta, huoliteltua Cambridgen (US) englantia oli ihan puheena kiva kuunnella lähemmäs kaksi tuntia täkäläisen akzentin jälkeen.

Keskiviikkona innostuimme ex tempore lähtemään kaupungille -- pianokonserttiin! Michael Endres on hiljan aloittanut Canterburyn yliopistossa pianonsoiton professorina (kyllä, täällä todellakin on hyvin monipuolinen oppiainevalikoima) ja piti konsertin. Aluksi Schubertia, jonka tulkitsijana Endresillä on jonkinasteista mainetta; ihan hauskasti esitettynä, vaikka kuuluikin vähän tilulii-musiikin sarjaan, kuten eräs vanhempi kollegani varmasti ohjelmistoa olisi luonnehtinut. Toisen puoliajan Ravel oli meistä kiinnostavinta osaa. Ja yhtä kiinnostava oli konserttipaikka, nykyisen taidekeskuksen Great Hall -- sama paikka, jossa yliopisto aloitti toimintansa vuonna 1873.

Canterburyn maineikkaisiin poikiin kuuluu Sir Ernest Rutherford, joka viime vuosisadan alussa havaitsi että atomi ei olekaan jakamaton ja löysi protonit -- ja on mm. päätynyt siitä hyvästä Uuden-Seelannin sadan dollarin seteliin.

Nykyisiin tiloihinsa yliopisto siirtyi vasta 1960-luvun aikana, siis samaan tapaan kuin Tampereen yliopistokin. Tietojenkäsittelytieteiden rakennus on yksi uusimmista, laitos on siellä toiminut alle 10 vuotta (jälleen kuten Tampereellakin!). Ja rakennuksella on Pinniin muutenkin yhtymäkohtia, arkkitehtuuri on modernia ja palkittua. Valokuvissa se näyttää komealta, eikä toiminnallisuudessakaan ole valittamista. Kunhan pitää huolen siitä että ei toimistoaikojen ulkopuolella poistu käytävästä väärästä ovesta esim. WC:hen; huonossa tapauksessa saa sitten kiertää koko rakennuksen pohjakerroksen kautta, sillä kulkukortin lukulaitteita ei ole kuin harvoilla ovilla, ja nekin ovat valikoivia: henkilökunnan kortilla ei suinkaan pääse jatko-opiskelijoiden käytävään.

Työhuoneet ovat standardihuoneita, no nonsense. Amerikkalaisissa yliopistoissa on jo tottunut siihen että kalusteet saavat kestää vuosikymmenien kolhinnan, eikä täälläkään ole hienosteltu säädettävillä pöydillä (joten ne sentään ovat onneksi aina suorassa...). Meidän toimistomme on vielä suhteellisen siisti kun ei paperipinoja ole liiaksi kasaantunut, samaa ei voi sanoa isäntämme Andy Cockburnin huoneesta, joka on tyypillisen professorin huoneen tapaan papereita pullollaan.

Andy on muuten tosi mukava tyyppi, kuten jo vilkaisu Andyn kotisivulle osoittaa (ja jos ei valokuva näytä vielä tarpeeksi villiltä, viepä hiiren kursori kuvan päälle!). Saila viimeksi jo kertoikin että kävimme jokin aika sitten viettämässä iltaa Andyn kotona. Kamera unohtui kassiin mutta tämä netistä löytynyt kuva vastaa aika hyvin ikkunasta avautunutta uskomatonta näköalaa.

Tässä kaikki tällä kertaa, seuraavassa blogissa sitten ihan erilaisia maisemia! Ja muuten, olen siirtynyt Google-kalenterin käyttöön. Kalenteri on julkinen ja siitä näkee vähän mitä tapahtuu -- toistaiseksi se onneksi on miellyttävän tyhjä.