Moorean rantabungalow (toisena tässä rivissä) oli kukkasin koristeltu kuin morsiusparille konsanaan. Kerrassaan houkuttelevan näköinen paikka! Kattomateriaali on jotain kaislan tai oljentapaista, mutta sisältä katto oli muovitettu - ja kaapista löytyi pullollinen ötökkämyrkkyä, tosi huomaavaista! Kuistin ovelta on kymmenen askelta veteen, joka oli turkoosinsinistä ja kirkasta. Pohjaan asti näki ongelmitta, eikä uimasilteen tarvinnut ruveta kun kahlata voi pitkälle. Jalat ulottuvat pohjaan (ja pää pinnalle) koko lahdenpohjukassa.
 |
 |
Aurinkotuoleille olikin käyttöä. Stieg Larssonin kirjat sopivat oikein hyvin rantatunnelmaan - mitä nyt välillä uitiin, kahviteltiin, syötiin, ja torkuttiin päiväunia. Ja käytiin baarissa lukemassa sähköpostit. Muuten olikin aikaa ottaa rennosti. Tietysti oli paikallista floraa ja faunaa tarkkailtavaksi. Kuistin alla näkyy mun kaverina ollut vanha koiru, jonka nisät viisti maata. Se ymmärsi hyvin suomea! Ylhäällä palmussa pesi isoja mustia lintuja, toiset vähän pienemmät rakensi pesää yhden bungalowin seinään ja haki pesätarpeiksi risuja. Kissoja oli paljon, mutta ihmettelimme niitten värejä - ei kahta samanlaista vaan valkoinen, musta ja harmaa. Niinkö se genetiikka sitten toimii? hmmm.
 |  |
Karikin kävi uimassa. Moista ei ole tapahtunut naismuistiin (mutta tietysti osasyynä on se mökkijärven veden lämpötila, joka ei houkuttele pulahtelemaan). Bungalowin edessä oleva laguuni on todella tyven ja pienet kalat (kaikenväriset) näkyvät hyvin. Hotelli on mukana koralliensuojeluhankkeessa, osin varmasti turistien takia, antaahan se hyvän leiman ympäristöstä kiinnostuneiden silmissä. Hotellin bungaloweista osa on veden päälle rakennettu niin, että (kuulemma) niiden lattia on lasia ja korallien elämää voi tarkkailla sisätiloissa. Me kävelimme laitureilla katselemassa veteen, ja korallit näki hyvin siitäkin. Ne on paikalle istutettu muualta, ja kylteissä kerrotaan kuinka on tarkkaan suunniteltu miten ne sopeutuisivat juuri hotellin rantaveden olosuhteisiin. Monet uivat snorkkelin kanssa niitä katselemassa bungalowien ympärillä. Meille riitti laituritaso; sieltäkin näki kirjavat kalat ja kauniit värit hyvin. Laiturilta oli mukava katsella auringon painumista Tyyneen valtamereen. Myös ohikiitäviä kanootteja näkyi; ilmeisesti paikallisten urheiluharrastus on melonta, ja kovaa kanootit menivätkin.
 |  |
Ruokailemassa kävimme hotellin ravintolassa, sillä lähistöllä ei juuri muuta mahdollisuutta ollut. Sitä paitsi ravintolan ruoka oli hyvää. Aamiainen ja illallinen kuuluivat lomapaketin hintaan, mutta lounas piti ostaa itse. Aamiaisella paistettu munakas vihannesten ja juuston kera suoraan pannulta lautaselle oli herkullista, ja sen kanssa oli tuoretta aitoa ranskalaista patonkia, nam. Lisäksi paikallisia hedelmiä, tuoretta ananasta ja meloneja - herkullisia!
 |
 |
Aikamatkailu oli mielenkiintoinen kokemus. Päivämääräraja rikkoutui jossain Aucklandin ja Papeeten välillä, joten saavuimme perille yhtä päivää ennen kuin edes lähdimme matkaan. Niinpä tuntui siltä, että koko loma on yhtä juhlaa; ei enää itsekään tiennyt mikä päivä oikein on. Keskiviikkoiltana me sitten "virallisesti" vietimme syntymäpäiviä gourmet-ravintolan puolella. Alkupalaksi kampasimpukoita, pääruoka oli mullet-nimisiä pieniä kaloja, ja jälkiruuaksi sitten kokin bravuuri - viidenlaisia suklaisia herkkupaloja. Herkkujen määrä kävi ylivoimaiseksi jopa suklaan ystävälle... mutta hyvää oli!
 |  |
Niin, olihan meillä yksi retkikin ohjelmassa: safari nelivetoisella jeepillä - Kari lupasi kirjoittaa siitä kun ehtii. Oli jännä reissu! Kävimme toki kerran kävelyllä Maharepan ostoskeskuksessa (matalia taloja muutama kummallakin puolen valtatietä) kymmenen minuutin kävelymatkan päässä hotellilta. Paikallisesta supermarketista hankittiin monta postikorttia ja Karille varvassandaalit, jotka olivat mukavat tuolla hiekkaisilla poluilla. Maharepaan ei tullut käveltyä toiste, sillä oli niin kuuma ilma että matkalla olisi tullut *hiki*. Maisematkaan eivät paljon kävelyyn houkuttaneet, sillä matka piti taittaa valtatien reunalla ja autoja huristeli ohi. Kuivanoloista seutua, monta villiä kanaa ja kukkoa, hiukan rempallaan talot - muut kuin hotellin majat eivät olleet olleet saaneet komeaa olkikattoa vaan ne olivat ruosteisen näköistä peltiä, maalia vailla. Eikä pihoihinkaan ollut panostettu niin kuin täällä Christchurchissa. Hotelli kyllä erottui tästä ympäristöstä edukseen, mutta siellä olikin monta puutarhuria töissä joka aamu...
Juuri muuta aktiviteettia Pearl Resort & Spa ei sitten tarjonnutkaan kuin auringosta ja ympäristöstä nauttimista, paikallisten koru- ja matkamuistotiskien antiin tutustumista, ja tietysti kanssalomailijoitten tarkkailua. Häämatkalaisia tuntui matkalaisista muuten aika moni olevan - nuoria pareja, jotka viihtyivät tiiviisti yhdessä. Ihan hyvin mekin siihen mukaan sovittiin, nenä kirjassa tai ristikkolehdessä :) -Oli sitten tietysti toisenlaisiakin pareja, mm. herrasmies, joka nousi tuoliltaan joka kerran, kun daami haki buffetista ruokaa itselleen. Pysyivätpä polvet notkeina! Notkeus taisi muutenkin olla tarpeen - viimeisenä aamuna yhytimme tämän gentlemannin baarista viskiaamiaiselta.
Mitäpä tässä muuta kuin antaa kuvien puhua puolestaan. Meillä oli oikein mukava loma! Opimme mm. sen, että naimattomilla tiaran paikka on oikean korvan takana, naimisissa olevilla vasemman. Ensimmäiset illat kuljin kukka kummankin korvan takana, tietämätön kun olin! Tässä pina colada -aperitif (huom. kukka löytänyt paikkansa) baaritiskillä ennen illallista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti